OuSu kesäkauden avaus – Sukellus Pikku-Veskaan

Sunnuntain sukelluskohde löytyi mökkirannasta, eli Pikku-Veska.

Pikku-Veska sijaitsee noin 4 kilometrin päässä Rukan keskuksen risteyksestä, mistä löytyvät myös S-Market, polttoainemyynti, sekä valtion monopolimyymälä.

Maksimisyvyys Pikku-Veskassa on noin 36 metriä. Nähtävyyksiä löytyy mm. itälaidalta, missä kaatuneita puunrunkoja ja jyrkkää rinnettä, sekä kaakkoiskulmassa oleva louhikko. Lammen länsipuolen matalilta osilta on tähän saakka bongattu kaksi vanhaa puusta rakennettua, ikään kuin pystyssä olevaa ritilää, mitkä todennäköisimmin ovat pohjapyydyksiä. Kaiketi se lammen syvä monttukin voidaan lukea ’nähtävyydeksi’ ja sen myötä avautuva mahdollisuus deep-dive / dekosukellukseen.

Sukellukselle lähdettiin porukassa, mistä osa oli menossa syvälle ja loput matalemmalle sukellukselle. Otimme mökkirannasta suunnan spoolinarulle ja narua kuljettiin 22 metrin syvyyteen, mistä lähdettiin sukelluksen varsinaisille kohteille. Matalemman sukelluksen osasto otti suunnan itään, suunnitelmana tulla jyrkänteen reunaa pitkin takaisin mökkirantaan. Syvälle menijät jatkoivat narun suuntaisesti pimeyteen. Takaisin tultiin suurin piirtein samoja jälkiä, vedessä leijailevasta mutapöllystä päätellen, ja kotirannassa eri porukoiden päät nousivatkin pintaan lähes samaan aikaan.

Näkyvyys oli suuntaan jos toiseenkin n. 5-6 metriä. Veden lämpötilaksi kellotettiin 4 – 8 astetta. Edellisellä leirillä näkyvyys oli ollut parempi ja nyt heikompien näkkäreiden syyksi arveltiin myöhäistä jäidenlähtöä, sekä pahimmillaan olevaa siitepölykautta.

Kaloja ei bongattu veden alla, mutta peilityyni pinta näytti joka ilta kalojen tuikkimista, eli jotain siellä on. Tuikkien koosta päätellen se on kenties Kuusamon alueella hyvin yleistä muikkua.

Muutoinkin mukava reissu oli hieno päättää mukavaan sukellukseen!

H&H Color Lab